Ole rohkealla mielellä, sinun syntisi annetaan anteeksi.

- JEESUS

Elämän merkitys

 

Me ihmiset yritämme etsiä merkitystä elämäämme esimerkiksi työssä menestymisestä, tyydyttävistä ihmissuhteista tai mielenkiintoisista harrastuksista. Monesti koemme kaikesta huolimatta tyhjyyttä, emmekä onnistu saavuttamaan aitoa onnellisuutta. Joskus taas joudumme elämässämme vaikeisiin tilanteisiin, jolloin huomaamme, että asiat, joihin ennen perustimme elämämme, eivät kestäkään.

Tyhjyyden tunne johtuu siitä, että Jumala on luonut meidät ja asettanut meihin kaipauksen Hänen yhteyteensä. Me emme voi kokea syvällistä merkitystä elämässämme, niin kauan kuin elämme erossa Jumalasta. Koska me kaikki olemme tehneet vääriä tekoja eli syntiä, suhteemme Jumalaan on katkennut. Jumala on täydellisen oikeudenmukainen, eikä siksi voi hyväksyä syntiä. Ihmisen tekemä synti toi mukanaan eron Jumalasta, jonka seurauksena on ikuinen hengellinen kuolema.

Kuitenkin Jumala rakastaa meitä valtavasti ja Hänellä on hyvä suunnitelma jokaista varten. Siksi Jumala antoi poikansa Jeesuksen kuolla ristillä ja kärsiä meidän sijastamme rangaistuksen synneistä. Nousemalla ylös kuolleista Jeesus voitti kuoleman vallan. Nyt Jumala kutsuu meitä elämään yhdessä Hänen kanssaan. Uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä saamme iankaikkisen elämän. Pelastus on lahja, jonka otamme vastaan uskon kautta. Kun me tunnustamme syntimme, saamme Jeesuksen ristintyön ansiosta kaikki syntimme anteeksi. Silloin Jumala antaa meille uuden elämän Jeesuksen seurassa ja lahjoittaa meille Pyhän Hengen. Pyhä Henki antaa meille halun elää Jumalan tahdon mukaan ja Raamatun opetusten ohjaamana.

Jeesuksen seurassa voimme kokea elämän tarkoituksen. Alkuperäinen tarkoituksemme oli nauttia elämästä Jumalan kanssa ja pitää huolta maailmasta. Jeesus vapauttaa meidät elämään sellaisina kuin meidät on luotu, ilman tarvetta ahtautua meille sopimattomiin muotteihin. Usko Jeesukseen antaa elämään turvan, ilon ja rauhan, joka kestää läpi vaikeidenkin aikojen. Kun saamme elää Jumalan rakkauden kohteena ja palvella muita lahjoillamme, voimme kokea jo tässä elämässä syvää merkitystä.


 

Haluatko antaa elämäsi Jeesukselle?

Lue lisää uskon askeleista.

Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.

-JEESUS